Hakkausveitset kiellettävä kokonaan
Internet-aktiivi ja muutenkin kaikin puolin ärsyttävä setä Matti Nikki haluaa kieltää kokonaan hakkausveitsiksi kutsumansa nopeakäyttöiset veitset ja puukot.
Nikki mukailee kansanedustaja Jyrki Kasvin (vihr.) näkemystä, jonka mukaan räiskintäaseet tulisi kieltää kokonaan. Nikki toivookin että aselakia uudistaessa otettaisiin myös hakkausveitset huomioon.
- Nopeakäyttöisten veitsien ja puukkojen ominaisuuksiin kuuluu, että aseella voi lyödä monta iskua nopeasti peräkkäin pelkästään kättä heilauttamalla. Näitä aseita hankitaan usein esimerkiksi tavarataloissa ja ostoskeskuksissa tapahtuvia ruotsalaisten ulkoministerien puukotuksia varten.
- Hakkausveitsien salliminen sen takia, että on olemassa myös eräitä ruonlaittotapoja, joissa kyseisiä veitsiä käytetään, ei ole perusteltua. Kieltämällä hakkausveitset luvallisten aseiden joukosta poistetaan tehokkaimmin tappamiseen sopivin asetyyppi. Kokkauksestaan luopumaan joutuville löytyy keittiöaskareiden laajalta kentältä sellaisia ruoanlaittotapoja, jossa käytetään hitaita kertaladattavia leikkuuvälineitä tai ihan vaan huhmaretta, Nikki perustelee.
Nikki kysyykin, voiko hakkausveitsiin perustuva kotikokkaus olla Suomessa este tehdä ihmisten turvallisuutta parantavia lakiuudistuksia.